lauantai 19. toukokuuta 2012

Kahvi mustana

Suodatinkahvi on suomalaisille tuttu juoma - sitähän me yleensä kutsumme “kahviksi” tai “tavalliseksi kahviksi”. Viime aikoina olen löytänyt suodatinkahvin uudelleen. Suodatinkahvi voi olla todella hyvää, mikäli tekee juomansa käsin.

Välineidenkään ei tarvitse olla sen kaksisempia. Irtokahvisuppilon saa muutamalla eurolla. Suppilo voi olla pieni, yksi mukillinen kerrallaan on ihan hyvä määrä. Vedenkeitin, vesipannu tai miksei vaikka kattila riittää veden keittämiseen.

Suodatinpaperien on parempi olla hyvänlaatuisia, Melitta tuntuu maistuvan vähemmän kuin esimerkiksi Rainbow. Jokainen suodatinpaperi kuitenkin päästää vähän paperin makua juomaan. Netin konsensus tuntuu olevan, että suodatinpaperi kannattaa huuhdella kunnolla vedellä ennen kuin siihen laskee kahvin purut. Suodattimen huuhtelu on hyvin helppoa. Paperi laitetaan suodattimeen ja sen läpi lasketaan aimo määrä vettä. Toiset käyttävät kiehuvaa, toisille (niin kuin minulle) riittää kylmä vesi, kunhan vettä lotrataan suodattimessa reilusti.

Tämän jälkeen kahvia annostellaan suodattimeen suhteessa 65 g kahvia/litra vettä. Normaali iso muki vetää noin 3,3 dl vettä, joten 21 grammaa kahvia toimii hienosti tälle mukilliselle.

Kahvin jauhaminen juuri ennen juoman valmistusta on hyvän suodatinkahvin perusta. Jauhettu kahvi heikkenee laadullisesti hyvin nopeasti. Se härskiintyy tunneissa. Kahvipapu kokonaisena säilyy varsin hyvänä noin kuukauden paahtopäivästä. Kun kahvi on jauhettu, on kahvi alttiina ilman hapelle. Hyvä kahvimylly on ainoa isompi ostos, joka on miltei välttämätön hyvään kahvijuomaan. Jos jaksaa jauhaa kahvinsa käsin, pääsee Harion Skerton-myllyyn kiinni n. 50 eurolla.

Jauhatuksen karkeudella on merkitystä suodatinkahvissa niin kuin kaikissa muissakin kahvijuomissa. Liian karkean jauheen läpi vesi kulkee liian nopeasti, jolloin kahvista tulee laihaa ja aliuuttunutta. Liian hieno jauhe yliuuttuu, jolloin kahvista tulee kitkerää. Hyvän jauhatuksen löytää kokeilemalla: kun juoma tulee valmiiksi niin, että vettä lasketaan juoman läpi 4-6 minuuttia, on karkeus sopiva.

Ennen veden laskemista juomaan kannattaa suodatinsuppiloa ravistella kevyesti, jotta kahvijauhe asettuu tasaisesti suppilon pohjalle. Veden laskeminen alkaa kastelemalla kahvijauhe, niin että se turpoaa ja on kokonaan märkää. Kahvin annetaan hetken kuplia ja “kukkia” noin 30 sekunnin ajan. Tämän jälkeen vettä lasketaan kahvijauheelle niin, että kahvijauheen päällä on vettä tasaisesti n. senttimetrin verran. Vettä ei pidä laskea sen enempää, sillä kahvijauheen on hyvä pysyä suodattimen pohjalla tasaisena kakkuna. Mikäli kahvijauhe ja vesi muodostavat tasaisen sotkun, tulee kahvista laihan makuista.

Juoman uututtua kokonaan kannattaa juoman antaa jäähtyä hetken, kenties muutaman minuutin ajan. Näin juoman sävyt tulevat esiin lämmön alta. Liian kuumasta kahvista ei maista kuin kuumuuden. Kahvin säilyttäminen kuumana pannussa heikentää kahvin makua nopeasti. Kahvia ei pidä kuumentaa suodattamisen jälkeen. Jokainen huoltoasemalla kahvia juonut tietää hyvin, minkälaista tervaa kahvin seisottaminen lämpöalustalla synnyttää.

Näin tehty kahvijuoma on kirkas ja kevyt. Hyvä suodatinkahvi maistuu lähtökohtaisesti marjaiselta tai pähkinäiseltä. Juomassa on runsaasti vivahteita. Tähän mennessä olen tykännyt kovasti Turun kahvipaahtimon Ethiopiasta. Tällainen kahvi on parhainta mustana, ei maitoa eikä sokeria muuttamassa juoman sävyjä.

Ihan perusmarkettikahvikin hyötyy tällaisesta menetelmästä. Näin suodatettu Juhla Mokka on erilainen elämys kuin koneella keitetty juoma. Koneet tekevät kahvin tasaisella tiputuksella. Vesi noruu suoraan kahvijauheen keskelle, minkä takia osa kahvista aliuuttuu ja osa saattaa yliuuttua. Koneet eivät myöskään anna kahville “kukkimis”aikaa, vaan kahvi tehdään jatkuvalla veden syötöllä.

Teki kahvinsa sitten koneella tai käsin valuttelemalla, on kaikkien kahvin valmistuksessa käytettävien astioiden puhtaus kovin tärkeää. Kahvirasvan härskiintyminen on pahan kahvin perusta. Jos kahvirasvaa jää johonkin pieniäkin määriä härskiintymään, kahvin maku heikkenee välittömästi. Tämän syyn takia kahvinkeittimen vesisäiliötä ei koskaan pitäisi täyttää saman keittimen pannulla. Raikkaan puhtaan veden ketju hanasta vedenkeittimen ja suodattimen kautta mukiin on merkittävä. Onneksi Helsingissä hanasta tulee hyvätasoista, kirkasta, puhdasta ja maistuvaa vettä.

1 kommentti: